Toiminta
Suomen Eurasier Kerho ry perustettiin ja rekisteröitiin elokuussa 1991. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäseneksi huhtikuussa 1994 ja rotua harrastavaksi yhdistykseksi vuonna 2009. Yhdistys toimii rotujärjestönsä Suomen Seurakoirayhdistys ry:n alaisuudessa. Yhdistyksen tarkoitus on edistää rodun kasvattamista ja jalostamista sekä jakaa rotutietoutta niin jäsenistölleen kuin muulle yleisölle.
Jäsenmäärä vuoden 2010 lopussa:
173 varsinaista jäsentä
10 perhejäsentä
6 nuorisojäsentä
Yhdistys järjestää vuosittain kesä- ja talvipäivät sekä syyspäivät sääntömääräisen syyskokouksen yhteydessä. Aluetoimintaa on ollut jonkin verran eri puolilla Suomea.
Yhdistyksen jäsenlehti Eurasier-Uutiset on ilmestynyt vuodesta 1993 alkaen ja ilmestyy edelleen neljä kertaa vuodessa. Lisäksi kerran vuodessa ilmestyy vuosikirja.
Kerhon pisteytyssääntöjen mukaan menestyneimmät Vuoden Näyttely Eurasierit (ROP ja VSP) ja Vuoden Pentu Eurasier sekä Vuoden Harrastaja Eurasier palkitaan kunniakirjalla.
Yksi SKL:n näyttely valitaan Eurasier-päänäyttelyksi tai järjestetään oma Club Show, jonka paras uros ja paras narttu -luokissa sijoittuneet saavat omat ruusukkeet tai pokaalit.
Kerholla on myös tarvikemyynti, jonka kautta voi ostaa kerhon tuotteita.
Ajankohtaista
- Eurasier-Uutiset 1/12 DL 15.02.
- Erikoisnäyttely eurasiereille 30.06.2012 Jyväskylässä
- Uusia tuotteita tarvikemyynnissä
- Eurasier rodun 50-vuotisjuhlajulkaisu
- Eurasier -Heute- kirja
- Uusi JTO vuosille 2012-2016 (Päivitetty 20.12.2011)
Liitteet:
Pentulistalla
Kennel Essente
Vapaana: 1 uros- Kennel Steppen Hill's
Vapaana: 2 urosta +
1 narttu
Lisätietoja »
Jäsenille
- Tukea terveystutkimuksiin
- Haluatko Eurasier-Uutiset sähköisessä muodossa?
Lue lisää »
Päivitetty
06.02.2012 Pentulista
16.01.2012 Jalostussuositukset
16.01.2012 Kasvattajat
16.01.2012 Linkit
16.01.2012 Lomakkeet
16.01.2012 Pevisa ja JTO
14.12.2011 Agilitytuloksia 2011
14.12.2011 Eurasier-Uutiset
14.12.2011 Näyttelytuloksia 2011
14.12.2011 Uutiset
07.12.2011 Helsinki Winner tulokset
07.12.2011 Valiot 2011
07.12.2011 Voittaja tulokset





